faktabaari.fi
Faktabaari seuraa Ruotsin vaalien loppukiriä Tukholmassa
Faktabaari seuraa Ruotsin vaalien tunnelmia paikan päällä Tukholmassa hieman tavallisesta poikkeavasta kulmasta. Osana toimituksen sisäistä koulutusta osallistumme Fergus Bellin ja Tom Trewinnardin yhteistyökumppaniensa kanssa järjestämään Pop up -newsroomiin, jossa vaaleja tarkkaillaan informaatiohäiriöiden näkökulmasta. Havaintoja sosiaalisessa mediassa leviävästä mis- ja disinfomaatiosta julkaistaan mm. uutiskirjeen muodossa ja sosiaalisessa mediassa (lisätietoja). Bell ja Trewinnard ovat digitaalisen uutisseurannan edelläkävijöitä. He ovat toteuttaneet kumppaniensa kanssa useita pop up -newsroomeja viimeisen vuoden aikana eri puolilla maailmaa: Electionland USA:ssa, CrossCheck Ranskassa, #GE2017 Britanniassa and #Verificado2018 Meksikossa. Lähes sata opiskelijaa ympäri Ruotsia on kerääntynyt tyhjästä perustettavaan, muun muassa Googlen tukemaan uutishuoneeseen viikoksi. Tavoitteena on opetella digitaalisen seurannan työkaluja, organisoitua reaaliajassa toimivaksi toimitukseksi sekä kerätä ja tarkistaa viimeisten vaalipäivien aikana eri muodoissa esitettyjä väitteitä. Pop-up newsroom on Faktabaarille paitsi erinomaista koulutusta uusiin työkaluihin myös näköalapaikka naapurimaan mediakenttään ja varautumiseen digitaalisen mis- ja disinformaation rajoittamisessa. Haastattelemalla ruotsalaisia faktantarkistaja-kollegoja mm. Faktiskt.se yhteistyöhankkeen kokemuksista Faktabaari pystyy arvioimaan tehokkainta tapaa järjestää tarkistustoiminta 2019 vaaleissa. Faktabaarin ehdotus suomalaisesta IFCN-sertifioidusta yhteishankkeesta sisältyi jo hallituksen mediapoliittista ohjelmaa koskevaan julkiseen lausuntoon. Faktabaari on vuodesta 2017 hankkeidensa rinnalla tukenut kiinnostuneita toimituksia faktantarkistuksen edistämisessä ja laadun kehittämisessä. 2018 presidentinvaalien jälkeen Faktabaari kutsui kaikki presidentinvaaleissa tarkistustoimintaa tehneet JSN-mediat seminaariin jossa käsiteltiin mm. suomalaista faktantarkistusta käsittelevää selvitystä sekä ruotsalaisten valmistautumista nyt käytäviin vaaleihin. Suomesta puuttuu kansainvälisen standardin vaatima jatkuvaa faktantarkistusta tekevä toimija. Faktapohjaisen julkisen keskustelun puolesta toimiva Faktabaari on avoin yhteistyölle. Faktabaari keskittää tällä hetkellä talkoovoimansa medialukutaito -hankkeeseen ja 2019 toukokuussa pidettävien eurovaalien tarkistustoimintaan osana eurooppalaista verkostoa. Tervetuloa mukaan. Ajatuksia ja huomioita vaaliviikonlopusta päivitetään tähän samaan blogipostaukseen.
Toimitus