vihainen

Mun.uusi suosikki-inhokki-ihmisryhmä on Raamattiselittäjät.

Se on se ihmisryhmä, joka etsii Raamatusta aina syyn lyödä lyötyä tai vähemmistöjä.

Suomessa vihapuhetta ja kiusaamista kokenut pappi lähtee muualle? No eihän toi pappi mitään Raamattua oo lukenut, minä vihainen maallikko nyt luen täältä jakeen Raamatusta, joka kertoo miten paska pappi on.

Avioliitto? Minäpä tulkitsen Raamatusta, miten te olette paskoja ihmisiä ja minä en.

Transihminen? No kuule kun Raamattu sanoo, että oot paska ihminen ja meet helvettiin.

Pakolaiset? Raamattu kyllä kieltää, odota kun haen sopivan kohdan.

Tiedätte ihmisryhmän kyllä.

Syy miksi rakastan internetiä yli kaiken on se, että täällä mä voin olla kaikkea mitä mä haluan.

Täällä mun ei tarvii olla ujo, eikä hiljaa.
Täällä voin olla niin flirtti ku mua ikinä huvittaa.
Täällä mä voin olla avoin.
Täällä mä voin olla surullinen tai vihainen.
Täällä mä vaan voin olla ilman estoja.

Erinan pieni pääsykoeopas

Ookkei, koska pian on taas se aika vuodesta, kun ihmisillä alkaa pääsykokeet yliopistoihin ja amk:ihin jne, ajattelin kirjottaa teille omat ohjeeni ja vinkkini. (Pätevät erityisesti yliopiston pääsykokeissa, mutta toivottavasti näitä vinkkejä voi myös soveltaa muuhunkin.)

1. Lukeminen

- aloita ajoissa (oikeesti. Jos aineeseesi (esim. hissa) ei ole mitään tiettyjä määrättyjä kirjoja, aloita etsimällä kirjoja. Valitse muutama yleisteos ja muutama spesifimpi. Älä keskity yksityiskohtiin vaan laajoihin skaaloihin. Mitä tapahtui, miksi tapahtui, mitä seurasi.)

- tee muistiinpanoja (tyyli riippuu itsestäsi. Jos ranskalaiset viivat tuntuu hyvältä, käytä niitä. Jos ajatuskartta toimii, piirtele niitä. Itse suosittelen muistiinpanojen värikoodaamista, jotta tietää mihin mikin aihe liittyy)

- lähde välillä ulos talosta (käy lenkillä, lähde kirjastoon lukemaan jne kunhan pääset ulos happihyppelylle)

- pidä taukoja (ei koko ajan eikä liian pitkiä - noin viiden minsan tauko noin tunnin välein toimi mulla)

- kaikki kommunikaatiovälineet kiinni lukemisen ajaksi (oikeesti)

- jaksota lukeminen (esim aamulukeminen 9-12, päivälukeminen 13-17 ja iltalukeminen 19-22)

- MUISTA HYVÄT YÖUNET

- jos käyt töissä niin lue esimerkiksi lounastunnilla

- varsinkin humanististen aineiden lukijoille: KIRJOITTAKAA PALJON. Kehitelkää omia kysymyksiä aiheista ja kirjoittakaa niihin noin sivun-parin mittaisia vastauksia, tai pyytäkää että joku muu antaa aiheita.

2. Itse koe

- kunnon yöunet ennen koetta ovat must, varsinkin jos koe alkaa heti aamusta. Eli älä lue tärppejä yömyöhään, koe menee paremmin jos alla on hyvät yöunet

- pukeudu mukavasti; valitse vaatteet joissa on hyvä istua koko kokeen ajan

- ota mukaan kirjoitusvälineiden lisäksi vesipullo ja jotain pientä syötävää (itselläni oli voileipä ja sokerittomia karkkeja, sekä purkkaa, valitse itse mikä sopii)

- muista että kaikki kokeeseen tulevat on samassa tilanteessa kuin itse olet ja kaikkia hermostuttaa ainakin jonkin verran

- samassa salissa pidetään usein useampi koe. Tarkista heti aluksi, minkä värisen paperin alla on oma kokeesi (valvojat kyllä yleensä muistutaa siitä useampaan kertaan, mutta kannattaa myös itse pitää huolta)

- luonnostele vastaukset esim. ranskalaisilla viivoilla, ja aseta tehtävä kysymysmuotoon ellei sitä jo ole asetettu niin. Kysymykseen on paljon helpompi vastata (testattu on, tämä tekniikka toimii)

- LUE KAIKKI KYSYMYKSET HUOLELLISESTI JA VASTAA NIIN MONEEN KUIN VAADITAAN

- muista kirjoittaa nimi ja henkilötunnus kaikkiin papereihin (paitsi suttupapereihin)

- kokeessa pitää yleensä istua vähintään tunti, mutta mikään kiire ei ole mihinkään. Jos koet olevasi valmis ennen kuin koko aika loppuu, tarkista pariin otteeseen ettei ole kirjoitus- tai ajatusvirheitä, ja palauta sitten paperit sen valvojan luokse, jonka edessä lukee, minkä aineen valvoja hän on

- kun lähdet kokeesta, palkitse itsesi jollain kivalla (esim. joku hyvä herkku) (jos sulla on useampia kokeita, voit palkita itsesi jollain isommalla kun kaikki on hoidettu alta pois

3. Tulokset

- tulokset tulee yleensä sekä sähköpostilla että kirjeitse

- pääsitkö sisään? Onneksi olkoon! Nyt pitää ilmoittautua läsnäolevaksi ja maksaa ylioppilaskunnan jäsenmaksu (ohjeet ovat hyväksymiskirjeessä, tuli se sitten sähköpostilla tai kirjeitse). Pane myös opiskelijakortti tilaukseen ja ala hakea opintotukea.

- jäikö opiskelupaikka saamatta? Ei hätää, niin jää tosi monella muullakin (itsekin pääsin sisään vasta kolmannella yrittämällä). On 100% okei olla tästä surullinen ja myös vihainen, mutta älä anna sen lannistaa. Vietä välivuosi esimerkiksi avoimessa yliopistossa (kurssit maksaa aika paljon, mutta niistä saa opintopisteitä, jotka voi hyväksilukea jos pääset vaikka seuraavana vuonna yliopistoon, eikä sun tarvii käydä samaa kurssia uudestaan) tai työväenopistossa, tai hae töihin. Älä vain nysvää kotona koko vuotta vaan keksi itsellesi tekemistä, ja katso sitten seuraavana keväänä, haluatko edelleen hakea samaan paikkaan vai oletko innostunut jostain muusta.

Siinä olisi^^ toivottavasti auttavat!

HOROSKOOPIT SUKUJUHLISSA
  • <p> <b><p></b> <b><p></b> <b><p>Kauris:</b>uskonnollinen mummi, kyselee ovatko lapsenlapset k&auml;ym&auml;ss&auml; riparin<br><p/><b>Vesimies:</b> vihainen is&auml;, huutaa perkele kun grillimakkarat k&auml;rventyv&auml;t<br><p/><b>Kalat:</b> heikko pappa, saa syd&auml;nkohtauksen kun puhelin soi<br><p/><b>Oinas:</b> villi t&auml;ti, asuu osan vuodesta espanjassa ja nauraa humalassa<br><p/><b>H&auml;rk&auml;:</b> &auml;idin t&auml;din siskopuolen mies, t&auml;ysin tuntematon mutta k&auml;ttelee silti rempse&auml;sti ja kertoo kuinka lapsi onkaan kasvanut viime n&auml;kem&auml;st&auml;<br><p/><b>Kaksoset:</b> &auml;rsytt&auml;v&auml; nuorempi serkku, sanoo hyyyi kun jotkut pussaavat<br><p/><b>Rapu:</b> kuuma vanhempi serkku, jolle masturboidaan<br><p/><b>Leijona:</b> pervo set&auml;, antaa lahjaksi puhallettavan seksinuken<br><p/><b>Neitsyt:</b> vauva, itkee<br><p/><b>Vaaka:</b> hermostunut &auml;iti, itkee kun viini&auml; kaatuu sohvalle<br><p/><b>Skorpioni:</b> uusi puoliso, juo vaivautuneesti kahvia ja vilkuilee kelloa<br><p/><b>Jousimies:</b> koira, nylkytt&auml;&auml; t&auml;din jalkaa ja joutuu pihalle huutamaan</p><p/></p><p/></p><p/></p>
Mun vuoroni valittaa.

Aluksi pari henkilökuvaa:

Henkilö A: opiskelija. Rahat on aina vähissä, kirjoja pitäisi ostaa, läksyjä pitäisi tehdä että saisi opintoviikot kasaan, ja yo-kokeisiinkin pitäisi lukea ja niiden aiheuttamista paineista selvitä. Psyyke ei aina riitä kouluun raahautumiseen, saatika sitten poissaolot korvaavien tehtävien ja kaikkien kurssisuoritusten ajoissa palauttamiseen. Puhumattakaan jos on ujoutta tai muuta sosiaalista vaikeutta, ja kyseessä on puhe joka pitäisi pitää suurelle ryhmälle, ja vaikkapa vielä vieraalla kielellä.

Henkilö B: opettaja. Töitä riittää aamusta iltapäivään ongelmitta, ja useina iltoina täytyy myös iltaluokiolle käydä vetämässä kursseja. näiden oppituntien ulkopuolella täytyy myös tehdä opetusmateriaalit ja kokeiden ym. tehtävien tarkistukset. Esim. Lukiokursseissa täytyy käydä vuorokauden määrässä tunteja kirjan verran asiaa, ja auta armias jos joku opiskelija palauttaa työnsä myöhässä, joudut tarkistamaan sen omalla ajallaan kun se ei tule sujuvasti muiden töiden kanssa samaan tarkistuspinoon. Puhumattakaan puheen myöhästymisestä; koko kurssiryhmän opinnot myöhästyy koska puheelle täytyy varata oma aika. Ja kotonakin on vaimo viimeisillään raskaana, eikä puhetta voi jättää varaopettajan kontolle, koska hänen kyvykkyydestään arviointiin ei ole varmuutta.

Tapahtuma:

Opiskelija lopen uupuneena stressistä tulee keskustelemaan opettajan kanssa kurssisuorituksesta. Opettajalla on juuri alkamassa tunti ja pitäisi olla jo luokassa valmistelemassa sitä. Opettaja on turhautunut tai lähes vihainen opiskelijan poissaoloihin ja siihen kuinka hänen muutenkin mitätöntä vapaa-aikaansa kuluu opiskelijoiden mokailujen ja ongelmien hoitamiseen. Opiskelijan motivaatio asioiden korjaamiseen vähenee entisestään kun saa epäsuopeaa vastakaikua opettajilta. Tuki on vähissä. Opiskelija joutuu jälleen kerran jättäytymään pois kurssilta, ja kurssien vähyys pidentää opintoja edelleen puolella vuodella.

Pari kysymystä:

- Kenen mielestä on hyvä idea palkata liian vähän työvoimaa kouluihin? Väitän että vaikka opettajien palkat vähän laskisivatkin, heitä ei haittaisi vapaus jonka lisäapu toisi. Puhumattakaan opiskelijoiden menestyksestä, kun tuki olisi helpommin tavoitettavissa. Varmasti jokainen opiskelija on kuullut valitusta opettajalta siitä kuinka opettaja on valvonut yömyöhään tarkistaen kokeita.

- Millainen opiskelija oikeasti tarvitsee sen kokeenpalautuksen päivälleen takaisin? Eikö olisi hyvä että kaikki me opiskelijat saataisiin paremmin rentoutuneilta opettajilta opetuksemme.

- Kenen idea on äänestää poliitikkoja jotka haluavat säästää opiskeluun sijoitettavissa rahoissa? Eikö meillä todella ole maassa muita paikkoja joista säästää rahaa, kun kansan opintotulevaisuus?

Muutama ihmistyyppi joita tahdon kiittää tai vähintäänkin nostaa hattua:

- Pirteät opettajat jotka auttavat ja tukevat opiskelijoita aina parhaansa mukaan
- Opiskelijat joilla kestää pää tehdä töitä opintojensa sivussa jotta ei tarvitsisi nostaa valtion tukia.
- Ihmiset jotka valmistuvat lukiosta kolmessa vuodessa. Miten te teette sen?

Terveisin opiskelija, jonka opinnot piteni just 2016 syksyyn. Tää on mun neljäs lukio jota käyn. Alotin ensimmäisen 2011. Toki tässä on ollu paljon muutakin kun lukiota vuosien varrella, mutta silti.

Mä voin nyt oikeesti sekä henkisesti, että fyysisesti tosi pahoin.
Tumblrissa puhutaan paljon median antamasta kehonkuvasta, ja olen ollut pitkään sitä mieltä itsekkin, että metsäänhän se menee. Nyt vasta tajusin median antaman kuvan vaikuttavan järkyttävällä tavalla ihmisiin.
Mun kahdeksanvuotias pikkusisko punnitsi äsken itsensä: paino oli noussut sadan gramman verran. Mun kahdeksanvuotias pikkusisko on täysin normaalipainoinen ja terve lapsi.
Mun kahdeksanvuotias pikkusisko sanoi, että täytyy syödä paljon salaattia, ettei liho.
Kahdeksanvuotias.

Ja mua järkyttää sekin, kuinka yleistä tää on lapsien keskuudessa: ystävien pikkusisarukset puhuvat kuulemma samoista asioista. Sanovat olevansa lihavia.
Mä olen koko elämäni ajan paininut oman kehoni kanssa, enkä todellakaan halua pikkusiskoni joutuvan kokemaan samaa. Mä olen niin surullinen ja vihainen.

Tämän takia me tarvitaan body positivityä hirvittävän paljon enemmän. Me tarvitaan mediaan erilaisia vartalotyyppejä, me tarvitaan joku näyttämään, että on okei vaikka vartalosi ei olisikaan samanlainen kuin h&m'n mainoksessa olevalla mallilla. Me tarvitaan joku näyttämään, että kaikki vartalotyypit on kauniita ja hyväksyttäviä.

Ei vittu menin aukaseen Iltalehen sivut ja joku vitun ääliö mies paska sielä väittää että naisiin kohdistuva ahdistelu on uusi ilmiö joka on tullu maahanmuuttajien mukana. Siis en ees osaa sanoin kuvailla kuinka helvetin vihainen olen. 

Mua on ekan kerran sanoin seksuaalisesti ahdisteltu ku olin alle 13-vuotias. ALLE 13-VUOTIAS. Ja kukas muukaan sen teki ku valkoinen supisuomalainen mies. Mua on väkisin yritetty suudella, huudeltu perään, seurattu, kourittu… Kaikki suomalaisen miehen toimesta. Ja yleensä vielä mua paljon vanhemman miehen toimesta. 

Töissä sain huorittelua ja muuta sanallista ahistelua päälleni kun kuulemma “leikin vaikeasti tavoiteltavaa”. Tässä tilanteessa asiakas istui tiskillä juomassa olutta kun tein töitä omassa rauhassa. 

Älä tule mulle väittään että tää on uus ilmiö saatika maahanmuuttajien syytä. Saatan räjähtää.

Ei mulla muuta.

Kuten tiedätte, olin conimatkalla Helsingissä, ja tänään sattui matkan vituttavin asia. Matkustettiin tänään ratikalla ystäväni kanssa. Vieressäni istui kaksi miestä, joista toinen alkoi kommentoida hyvin ikävästi vieressä matkustavaa muslimiperhettä. En aluksi kuullut, että mitä, mutta kun perhe vastasi miehelle “Tietenkin me puhumme suomea, koska olemme suomalaisia” kuulin kiehen sanovan “vitun nutturapäät”. Silloin päässäni naksahti. Kysyin mieheltä, että mitäs vittua se hänelle kuuluu, mitä kieliä muut puhuu ja minkämaalaisia muut ovat, ei se ole hänen asiansa. Miehen ilme oli muikea, johon saattoi vaikuttaa se, että minulla oli Suru-cossi päällä. Eli sininen peruukki ja vaaleansininen iho.

No, mies hiljeni. Perhe poistui ratikasta, lapsi vilkutti lähtiessään meille. Rasisti jupisi kaverilleen, ettei maahan tarvitse päästää tummaihoisia. Minä sanoin kaverilleni, että Suomi tulisi palauttaa takaisin alkuperäisasukkailleen, saamelaisille. Siinä kohtaa mies alkoi kommentoida omaa ihonväriäni. Vastasin olevani avaruusolio, ja häpeäisin olla noin ahdasmienen ja olen ylpeä sinisyydestäni. Mies edelleen jupisi jotain ihostani, johon vastasin, että sinisyys lähtee vedellä, kusipäisyys ei.

Lähdettiin lopulta ratikasta, kun tuli meidän pysäkki, mutta vittu nyt oikeasti, mikä idiootti. Olin pitkään tuon kohtaamisen jälkeen vihainen ja raivoissani. Inhoissanikin. Vittu, mitä paskaa.

Löysin Demistä jotain kivaa keskustelusta "pelottavimpia kokemuksia lapsena" ja aattelin jakaa tän täällä koska musta tää olis iha vitu siistii jos tapahtuis omalle kohdalle :D

“Mä olin 12-vuotiaana kaverini kanssa ratsastusleirillä nimeltämainitsemattomalla tallilla, joka on nettisivujensa mukaan Naantalissa, mutta sijaitsee oikeasti Raision puolella. Siellä oli olikin kaikki ihan perseestä, leiri oli aloittelijoille, mutta silti sen omistaja ja opettaja olivat vihaisia mulle ja kaverilleni, kun oltiin ratsastettu siinä vaiheessa aika vähän, eikä osattu esim. hypätä esteitä. Tämän vuoksi ne jätti kokonaan opettamatta meitä tunneilla ja me vaan ratsastettiin käyntiä nurkassa, vaikkei siellä edes tehty mitään mitä me ei oltaisi osattu. Mulle opettaja huusi koko ajan että: "Löysemmälle niitä ohjia, löysää niitä lisää, miten sä et tajua! Vielä löysemmälle!” Mä olin sitten melkein koko tunnin niin että suitset roikkui kokonaan löysinä ja pidin hädintuskin edes kiinni. Tunnin jälkeenkin se sitten ragesikin siitä kun ohjat oli liian löysällä.

Opettaja kysyi myös multa ja kaveriltani, että: "Miksi se olette tulleet tänne leirille, kun ette selvästikään tykkää hevosista!” Kaikki hommat me hoidettiin kunnolla ja pidettiin huoli hoitohevosistamme, mutta silti se ei ollut tyytyväinen, kun me ei oltu sen vakioasiakkaita eikä omistettu hevosia. Siellä myös nukutiin tallin vintillä ilman mitään lämmitystä, vaikka oli kylmä kesä ja yöllä oli viisi astetta lämmintä ja meillä oli kaikilla vain ohuet kesämakuupussit mukana. Mulle tulikin hirveä flunssa sen leirin jälkeen.

No, se pelottava osuus tulee tässä. Illalla ohjaajat, kolme 16-18 -vuotiasta tyttöä kertoi meile kummitusjuttuja. Ne kertoi että sen maatilan lato oli joskus kauan sitten toiminut mielisairaalana. Yksi niistä sanoi ettei se uskaltaisi mennä sinne yksin päiväsaikaankaan, kun se oli niin creepy paikka. Mä ja mun kaveri oltiin vanhimmat leiriläiset, eikä se juttu ainakaan mua mitenkään häirinnyt ja mä nukahdin heti. Melkein kaikki muut kuulemma valvoi peloissaan vielä kauan aikaa.

Joskus keskiyön jälkeen me herättiin siihen, kun ne ohjaajat ryntäsi sisään sinne huoneeseen ja kysyi säikähtäneinä ja vähän vihaisina että: “Mitä te täällä kolistelette? Me juteltiin ala-kerrasssa vielä ja kauhea meteli kuului, me luultiin että joku tyyliin putosi kerrossängystä!” Me oltiin kaikki nukuttu ja sanottiinkin niille, ettei me oltu mitään kolisteltu. Silloin ne näytti aika säkähtäneiltä ja yksi niistä sanoi että sitten täällä on joku muu.

Ohjaajat kertoi että siellä tallin luona oli joskus pyörinyt joku vähän pelottava juoppo päiväsaikaan ja yrittänyt päästä sisään. Ne arveli että se juppo oli tullut ja hiippaillut sisään tallin vintille. Ne sanoi että meidän piti lähteä hakemaan opettajaa, joka oli ladossa tekemässä töitä.

Me käveltiin niiden perässä hämärässä kesäyössä tallin ja siilon läpi. Kaikki oli ihan unenpöpperössä ja me hihitettiin ja kuiskittiin vähän hysteerisinä. Kun me käveltiin tallin vieressä ulkona yksi ohjaajista sanoi: “Hyst!” Tallin takana olevista pensaista kuului ryskettä, kuuli selvästi että joku käveli siellä. “JUOSKAA! Juostaan ladolle!” yksi ohjaaja huusi ja me kaikki juostiin. Kun me lähestyttiin sitä latoa, niin me hidastettiin ripeään kävelyvauhtiin. Mä yritin vähän rauhoitella muita ja sanoin että: “Meitä on tässä yhdeksän tyttöä, ei joku yks juoppo pysty tekemään meille mitään.” Ne ohjaajat vaan lietsoi paniikkia, ja mä muista miten mua ärsytti se kun ne oli mua vanhempia ja silti niin tyhmiä.

Me avattiin sen ladon ovi ja huhuiltiin opettajaa. Ohjaajat hoputti meitä menemään sisään ja niin me sitten mentiin, vaikka vähän pelottikin kun se oli se entinen mielisairaala. Se lato oli yksi iso huone, johon tuli valoa vain kahdesta pienestä ikkunasta ja meidän kännyköistä. Siellä oli sellaisia puoliseiniä, joiden taakse ei nähnyt. Lato oli täynnä valkoisia sairaalasänkyjä, joissa oli vielä tippapullot kiinni. Kun me oltiin kaikki päästy sisään, niin ovi paiskattiin ulkopuolelta kiinni, lukittiin, ja kaksi hahmoa katsoi sisään ikkkunasta ja hakkasi lasia karjuen. Me kaikki kiljuttiin, mutta sitten mä näin että ne oli tosi nuoria poikia, ihan teini-ikäisiä, ja ajattelin että ne on vaan jotain idiootteja, jotka haluu pelotella meitä. Mä olin täynnä adrenaaliinia ja karjuin ikkunan läpi niille jotain: “Päästäkää miedät vittu ulos, saatanan paskiaiset! Avatkaa helvetti se ovi!”

Ne häivisi ikkunasta ja me oltiin jumissa ladossa. Me kurkittiin kauhuissamme niiden puolisenien taakse, tönittiin toisiamme ja naurettiin koko ajan hysteerisesti. Osa itki, ja välillä joku kirkaisi. Mä kelasin päässäni että mihin kannattaa lyödä itsepuolustuksesksi jos joku hyökkää kimppuun. Mä yritin myös rauhoitella niitä pienempiä, ettei ne jäätyis täysin, mut kukaan ei kuunnellut mua, kun ne oli niin massahysterian vallassa, jota ohjaajat vaan lisäs. Me ajateltiin rikkoa ikkuna mutta sitten yksi niistä ohjaajista kurkkasi yhden puoliseinän taakse ja sanoi: "Tuolla istuu joku! Mä en tiedä onko se kuollut vai mitä, mut tuolla on joku!”

Me kaikki mentiin paniikissa kattomaan kulman taakse, ja se tosiaan näytti ihan siltä kuin pimeässä nurkassa sairaalasängyllä olisi istunut joku ihan liikkumatta, ja tuijottanut meitä. “Se on varmaan vaan joku tyynykasa,” mä sanoin. Silloin se syöksähti karjuen meitä kohti ja me sokaistuttiin kun se osoitti meitä taskulampulla me kaikki juostiin paniikissa eri suuntiin ja yritettiin löytää ovea. Ovi ei enää ollut lukossa ja me kaikki syöksyttiin ulos ja juostiin niiden ohjaajien perässä jonnekin pellolle. Mä kompastuin, mun nilkka nyrjähti mutta mä jatkoin juoksemista. Mun vieressä juokseva ohjaaaja kysyi että olenko mä kunnossa ja mä kerroin nilkasta, mutten uskaltanut pysähtyä. Ne meidät vajaan lukinneet pojat juoksi toiseen suuntaan pellon toisella puolella ja mä karjuin jotain uhkauksia niille. Mä poimin maasta kiven, jolla aioin heittää jos ne lähtisi tulemaan kohti, mutta ne juoksi jonnekin talon taakse.

Pellon laidalla kaksi ohjaajaa lähti varmistamaan että hevosilla on kaikki kunnnossa, mikä oli musta ihan idioottimainen idea. Kolmas ohjaaja tavallaan veti meidät kaikki ryhmähaliin ja käski olla ihan hiljaa. “Ei saa itkeä, sulkekaa silmät ja yrittäkää olla hiljaa.” Musta se oli ihan naurettavaa, koska me seistiin keskellä peltoa ihan näkyvissä, enkä mä todellakaan aikonut itkeä, olin vaan hirveän vihainen. Mä olin ihan adrenaaliinhumalassa ja ehdotin että juostaisiin läheisiin taloihin pyytämään apua, mutta ohjaaja sanoi että ne on vastarakennettuja, eikä niissä asu ketään. Näin kun tallilta päin alkoi kävellä joku tuntematon mies ihan rauhallisesti ja ihmettelin että kuka helvetti se on. Ohjaaja käski mut pitää silmät kiinni ja painaa pää alas niin etten näe mitään pelottavaa. Lopulta se painoi mun pään väkisin alas ja silloin meidän päälle lensi yhtäkkiä saavillinen kylmää vettä. “LEIRIKASTE!” ohjaajat huusi.

Se oli kaikki pilaa. Ladossa ei ollut ikinä ollut mitään mielisairaalaa, vaan tallin omistaja oli ostanut ne vanhat sairaalasängyt halvalla jostain huutokaupasta ja aikoi myydä ne eteenpäin, koska sellaiset mekaaniset sängyt on kalliita. Se vaan säilytti niitä siellä ladossa. Ohjaajat oli keskellä yötä suunnitellusti herättäneet meidät, väittäneet kuulleensa meteliä, ja vieneet meidät ulos. Ulkona yksi niiden kaveri oli kävellyt pusikossa. Niiden poikaystävät oli lukinneet meidät latoon ja hyppineet ikkunan edessä. Ohjaajat oli tietenkin tahallaan lietsoneet paniikkia. Sairaalasängyssä istui omistaja naamari ja peruukki päässä odottamassa meitä tehokkaan taskulampun kanssa.

Me oltiin kaikki ihan shokissa ja täristiin, melkein kaikki itki. Osa ei meinannut vieläkään uskoa että se oli vaan pilaa. Musta koko juttu oli ihan typerä ja vaarallinen. Nuorimmat siellä oli 9-vuotiaita ja niille jäi varmaan ihan kauheat traumat tuosta. Me oltaisiin voitu paniikissa rikkoa ladon ikkunat ja hypätä lasin läpi. Mä olisin voinut aiheuttaa todellista vanhinkoa heittelemällä kiviä, ja jos se tyyppi ladossa olisi tarttunut muhun tai jotain, niin mä olisin itsepuolustukseksi lyönyt silmiin ja nenään ja potkaissut haaroihin.

Musta oli tyhmää ettei se ohjaaja paljastanut mulle koko juttua, kun mun nilkka nyrjähti, kun sillä jalalla ei olisi saanut vähään aikaan juosta. Se oli punainen ja turvonnut ja niin kipeä, että mä en pystynyt nukkumaan, vaikka söin päänsärkylääkkeitäni ja kasasin laukuista tyynyn jalalla, että sain sen ylös. Side siihen laitettiin, mutta muuta hoitoa en saanut ja mua painostettiin ratsastamaan ja tekemään tallitöitä, vaikka hypin yhdellä jallalla tai konttasin, enkä meinannut millään saada kenkää jalkaan. Opettaja vaan tuumasi, että: “Sulla on varmaan tosi matala kipukynnys.” Oikeasti mulla on aika korkea kipukynnys ja mä olen löysien nivelsiteiden vuoksi venäyttänyt nilkkani niin monta kertaa, että tiedän milloin siihen ei saa astua. Leirin lopussa oli kilpailu, jonka mä tietenkin feilasin täysin, kun mä en pystynyt kunnolla harjoittelemaan, enkä keskittymään sen kamalan kivun vuoksi. Eli kertakaikkiaan aivan paska leiri.“

Veli: AAAAAAAAH
Minä: Mitä?
Veli: Vihainen ampiainen. Pitää tappaa se.
*MÄISK*
Minä: Senkin sika, se oli viaton pörriäinen.
Veli: Kimalainen.
Minä: No kai edes laitat sen wc-paperiin…
Veli: Ja pidän sille hautajaiset vai?
Minä: Törkeetä. Pörriäiset on söpöjä. Ne on karvasii. Äiti, veli tappo pörriäisen.
Äiti: Voi kamalaa. *silmien pyöräytys* Aivan traagista.
Veli: Pitänee varmaan soittaa sen kimalaisen vanhemmille.