ta kun

abemiha; fluff, sleepy cuddles

Somebody is tapping his shoulder, lightly, hesitantly, like they’re uncertain but not enough to stop themselves. Takaya groans, swatting at the hand blindly.

“Ta-Takaya-kun,” he hears above him, and the familiar soft voice finally snag the cogs in his mind. He opens his eyes, squinuting through the dark.

“Ren? What’s wrong?”

Mihashi’s hand retreats to clutch at his own shirt. He shifts on his feet, wide eyes already flitting to the side, a nervous habit he never really grew out of. Takaya rubs his eyes, trying to wake himself up a bit more. Usually, Mihashi’s out like a light before him, and dead to the world until morning. If he’s awake this time of night, there must be something.

“T-Takaya-kun,” Mihashi says again, hazel eyes flickering back to Takaya’s face. “Y-you said that I should… I should come to you i-if, if I’m, um… If I’m not, if I’m—I’m sc-nnngh.” Mihashi’s hands squeeze his shirt, and Takaya’s awake enough now to see the slight trembling through Mihashi’s scrawny body.

He sits up a bit, sliding over on his bed. Reaching out a hand, he waits until Mihashi slowly takes it to pull the other boy down onto his bed with him. “Nightmare?” he guesses. 

Mihashi gives him a small nod, sliding his legs under the blanket wordlessly. He settles onto his side quickly, facing Takaya.

“Do you want me to turn on the lights?” Takaya struggles to hold back a yawn as he waits for Mihashi’s shake of the head. “Okay,” he says, pulling the blanket back up around the both of them. “Okay. It’s okay, I got you.” Blinking sleepily, he puts an arm around Mihashi, sighing when he feels the other boy automatically slide closer. 

“We’ll go pitch in the morning, yeah?” Takaya yawns, patting Mihashi’s head absently. “Any pitch you want. Even your fastballs. Though we’ll have to count those, I don’t want you getting hurt before game season…” He continues talking about all the baseball they’ll do tomorrow until he hears the soft snores against his chest. Takaya sighs lightly, running a hand through Mihashi’s fluffy hair. He closes his eyes, and follows Mihashi into sleep.

deertrainer  asked:

♧ ja ☞ hehheee 👋 hejsan

Hejsan pullamuruseni ^__^

♧ : Is fate something you believe in?

Tää vaatii storytimen joten bear with me my lil ones.

Kyllä uskon kohtaloon ja siihen, että jokaisella ihmisellä on ns “polku” jota pitkin he kulkevat elämänsä aikana ja kaikki valinnat vaikuttavat siihen miten polku muokkautuu. Ja tässä tulee tarina:

Olin 18-vuotias ja olin kaksi kuukautta sitten tutustunut nykyiseen puolisooni. Oli kesäloman viimeinen päivä ja puolisoni soitti, että tulisin hänen luokseen yöksi ja miehän menin. Mutta ta-daa samana iltana, kun olin poissa mun kämpässä sytty tulipalo, ja kämppä meni asuinkelvottomaksi kuukauksiksi. Luonnollisesti mulla ei ollut paikkaa minne mennä ja missä asua, joten mun puoliso sano, että voin olla hänen luonaan.

Kuitenkin silloin meillä oli elämää ja parisuhdetta isompi riita, sellanen “vittu mie lähen lätkimään”- riita. Vaan en voinu lähteä lätkimään, koska ei ollu paikkaa minne mennä, joten oli pakko jäädä ja selvittää asiat. Rewind nykyhetkeen, uskon, että ilman sitä tulipaloa me ei oltais yhdessä ja sen paskan oli tarkoitus tapahtua jotta me pysyittäisiin yhdessä kuten meidän oli tarkoitus. 

Lällyä paskaa, mutta minkäs teet. Johonkin pitää uskoa ja mä uskon tähän.

☞ : Would you call out someone who does something bad on a busy street?

Tämä riippuu paljon tilanteesta ja sen “pahuudesta”. Esim, jos joku läksyttää lastaan tavalla (ei kuitenkaan fyysisesti), josta minä en pidä niin todennäköisesti en puutu asiaan, koska se ei kuulu minulle, enkä tiedä koko tilannetta. 

Mutta esim, jos lasta kiusataan vaikka puistossa niin damn fucking right mä puutun siihen. Ketään ei vittu kiusata mun nähden.