smoto

Arvoisat klubimme jäsenet,

suuremmoiset kiitokset hienosti sujuneesta vuosikokouksesta – järjestelyistä erityiskiitos klubimme Tampereen osastolle. Osanotto oli hyvää ja keskustelu vielä parempaa. Vuosikokous on mielestäni yhdistyksen jäsenelle paras paikka saada äänensä kuuluviin, osoittaa tukeaan toiminnalla ja/tai antaa kritiikkiä asioista, joihin korjausta haluaa.

Näin aluksi pyydän anteeksi, että unohdin vuoden 2013 toimintakertomuksesta aluetoimintaosiossa kokonaan maininnan Kouvolan seudun aluetoiminnasta. Se oli minun suuri virheeni! Kouvolan tai kaakkoisen Suomen Ducati-toiminta on iät ajat ollut poikkeuksellisen aktiivista, niin myös nykypäivänä. Kouvolan Jorma Siiskosen aktiivinen rooli todellakin ansaitsee klubin koko hallituksen kiitokset!

Olen aina ollut erityisen allerginen joidenkin ihmisten tavasta jakaa porukat ns. “oikeisiin ducatisteihin” ja näin ollen myös “vääriin ducatisteihin”. Tyyliin – oikeat ducatistit toimivat näin tai näin tai ovat tällaisia. Mutta täytyy olla olemassa joku yhteinen, vaikeastikin määriteltävä ominaisuus, joka kuitenkin leimaa tätä joukkoa erilaisista taustoistamme huolimatta. Vaikka joku väittääkin, että takanamme on vain Ducatin markkinointiosaston katala suunnitelma, hänen täytyy olla väärässä – on tässä jotakin muutakin. Vaikkapa intohimoksi kutsuttavaa omistautumista ei voi mikään markkinointikoneisto luoda – tällä joukolla on oltava erityinen halu tähän klubiin kuulumiseen ja asialle omistautumiseen.

Vaikka siis pyrinkin toiminnassani välttämään ihmisten leimaamista, tässä tapauksessa se on aivan pakko tehdä. Jukka Vehkaoja, ex-presidenttimme, on mielestäni ducatismin ilmentymä Suomessa. Mikä tekee hänen toiminnastaan sitten niin erityistä? Jukka antaa tarvittaessa kovaakin kritiikkiä, mutta uskaltaa antaa sen reilusti kasvotusten. Ja vielä – osoittaa kantavansa oikeasti huolta klubistamme osallistumalla vuosi vuoden jälkeen vuosikokouksiimme. Arvostuksen ihmisten silmissä saa varmimmin pyyteettömästä työstä yhteisön hyväksi. Arvostusta vaatimalla sitä ei takuulla saa. Toivon tulevaisuudessa pystyväni Jukan toiminnan kaltaiseen suoraselkäisyyteen.

Hyvät jäsenet – tutustukaa jo nyt ensi kesän toimintaamme ja tulkaa mukaan tapahtumiimme. Juuri teitä vartenhan niitä ideoidaan ja järjestetään. Hallitus tekee tätä työtä jäsentemme eteen palkatta, mutta kaikkihan haluavat palkkansa, eikö? Hallituksen palkkahan on se, että porukat tulevat paikalle. Sen tämäkin hallitus ansaitsee. Myös uudet ideat ovat aina tervetulleita!

Jäsenistöä jakanut kalabaliikki Smoton ympärillä loppui vuosikokoukseen. “Kansa on puhunut – pulinat pois”. Jatkamme Smoto- jäsenyyttä kuten tähänkin asti. Rakkikoirat ovat painuneet koloihinsa ja hallitus saa takaisin työrauhansa. Rauhoitumme vähitellen Joulun viettoon, mutta sitä ennen – älkää unohtako maahantuojan avajaisia ja varsinkaan pikkujouluillallisia lauantaina 14.12. Uskon, että tiedossa on mukavat bileet.


- Ride, il Presidente -

Arvoisat ducatistit - tässä tällä kertaa myös tärkeitä tiedotusasioita!

Taas kerran kesä on tuntunut liian lyhyeltä. Upeat ajokelit ovat suosineet suomalaista motoristia. Hienoilla keleillä on myös varjopuolensa. Kaikenlainen liikenteessä koheltaminen on ollut liiankin tyypillistä tälle kesälle. Kuolemaan johtaneet moottoripyöräonnettomuudet ovat taas lisääntyneet - tosin yllättävän usein kyseessä eivät ole olleet varsinaiset motoristit vaan jopa kortittomat, viinanhöyryiset sekoilijat. Toivottavasti kenenkään ei tarvitse menettää henkeään moottoripyörän sarvissa enää tänä kesänä!

Ducati on saanut tänä kesänä uuden maahantuojan, Cavallino Oy:n. Alustavat keskustelut klubin ja maahantuojan välillä ovat olleet erittäin positiivisia. Uudet, upeat tilat Viikissa Porsche Centerin vieressä ovat lähiaikoina valmistumassa ja koko myyntiorganisaatio on jo nyt kutakuinkin valmis. Myös varaosien toimitus alkaa Cavallino Oy:n toimesta lähiaikoina. Varsinaisia avajaisia klubilaisten ja maahantuojan kanssa tullaan viettämään joulukuun ensimmäisellä viikolla. Seuratkaa tiiviisti kotisivujamme - näitä bileitä ei kannata missata! Toivotan vielä kerran hallituksen puolesta uudelle maahantuojalle rutkasti onnea ja menestystä.

Ducati Club Finland ry on eronnut Smotosta vuoden 2014 alusta alkaen. Viime vuosikokous Kouvolassa evästi klubin hallitusta Smoton toiminnan kriittiseen arvioimiseen. Hallitus katsoo, ettei DCF:n jäsenyys Smotossa kuulu klubimme varsinaiseen sääntöjen mukaiseen toimintaan. Myös taloudelliset seikat puolsivat klubimme eroamista Smotosta.

“Ducati goes to the Isle of Man” -projekti on viime aikoina hieman yskähdellyt. Olen ollut suorastaan neuvoton asian suhteen. Pyydänkin nyt apua teiltä, jotka olette ilmoittaneet kiinnostuksenne matkaa kohtaan. Tilanne tällä hetkellä on seuraavanlainen:

- 30 pyöräpaikkaa reitille Heysham-Douglas-Heysham on varattu (tämä on ehkä tärkein varaus koko matkalla)

- Hotellimajoitus, 15 kahden hengen huonetta hintaan 200 puntaa - siis kustannus 100 puntaa/henki, on varattu viikoksi (su- su). Ideana on majoittua kaikki samaan hotelliin.

Majoitus kustantaa siis noin 1000 €/viikko/henki, lautta noin 500 €. Lisäksi lauttamaksut Helsinki-Trawemunde-Helsinki ja Amsterdam-Newgastle-Amsterdam lisäävät matkan kustannuksia huomattavasti plus vähintään kaksi hotelliyötä. Matkaa lienee vaikea tehdä alle 3500 eurolla.

Oma ehdotukseni on nyt, että kaikki, joita oikeasti kiinnostaa matka moottoripyörällä Mansaarelle kustannuksista välittämättä, ilmoittautuisivat  minulle pikaisesti. Lisäksi henkilöt, joita voisi kiinnostaa sama hotelli, mutta matkanteko lentäen, ilmoittautuisivat myös minulle. Järjestävä taho haluaa pikaisesti tiedon varsinkin lauttayhtiötä varten. Lentohintoja ja saatavuutta en tiedä vielä tällä hetkellä. Otan asiasta selvää.

Näin ollen muodostuisi kaksi erillistä ryhmää. Itse voisin vetää näillä näkymin ns. lentoryhmää, koska katson, että minulla ei ole rahkeita reissulle omalla pyörällä. Vetäjä ns. pyöräryhmälle tulee myös valita mahdollisimman pian.

Ko. matkan järjestäminen tuntuu tällä hetkellä hyvin hankalalta, joten tarvitsen apua asiassa! Tiedustelut ja yhteydenotot osoitteeseen esa.riuttamaki@luukku.com.

Lähdenkin nyt tästä Tahkovuorelle!

- Ride -

SMOTO:n MP-arpamyynti

SMOTO:n MP-arvat 2013 ovat nyt myynnissä. Ostamalla MP-arvan tuet motoristien edunvalvontaa. Arvan hinta on 10€ ja pääpalkintona on uutukainen moottoripyörä! Myynnissä 4000 arpaa. Myyntiaika on 1.2.–31.7.2013 ja myyntialue koko maa lukuun ottamatta Ahvenanmaata.

Lisää aiheesta Smoton sivuilla.

Huomaa motoristi 2013

Vietämme Huomaa motoristi liikenteessä päivää lauantaina 27.4.2013

Motoristi jää liikenteessä helposti toisilta liikkujilta huomaamatta. Moottoripyöräilijä jää pienen kokonsa vuoksi helposti autojen peilien kuolleisiin kulmiin tai katveeseen A-palkkien taakse. Suoralla tielläkin vastaantuleva motoristi voi valitettavasti jäädä havaitsematta. 

Lisää aiheesta Smoton sivuilla.

SMOTO tiedottaa

SMOTOn jäsenkerhona Ducati Club Finlandin jäsenet saavat alennuksia mm. Eckerö Lineltä ja Finnlinesiltä. Tässä edut lyhyesti:

ECKERÖ Lineltä alennus normaalihintaisista reittimatkoista on 20%.

Tallink - Siljan Turku-Tukholma 40% hytistä ja ajoneuvoista, Helsinki-Tukholma hytistä 40%, Tallinkin Helsinki-Tallinna välillä erikoishinnat, kuten myös Tallinna-Tukholma ja Riika-Tukholma (alennus kumpaankin suuntaan).

Finnlinesillä Helsinki-Travemünde, Helsinki-Rostock ja Helsinki-Gdynia, pyörät veloituksetta. Naantali-Kapellskär 10% päivävuorolla, Malmö-Travemünde 25% päivävuorolla ja 10% yövuoroilla.

Alennukset saa tilaamalla liput etukäteen noudattamalla kunkin laivayhtiön ohjeita. Yksityiskohtaisemmat ohjeet ja alennuskoodit löytyvät SMOTOn sivulta (klikkaa). 

Keep reading

Pohjoismaiset motoristit ottivat kantaa moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuuden puolesta

Seitsemän pohjoismaista moottoripyöräilyjärjestöä on vedonnut yhteisesti Pohjoismaiden päättäjiin moottoripyöräilyn liikenneturvallisuuden puolesta. Pohjoismainen moottoripyöräneuvosto (Nordisk Motrosykkel Råd - NMR) on laatinut yhdessä asiakirjan, Pohjoismaisen kannanoton moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuudesta. Asiakirja sisältää konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, joilla moottoripyöräilyn ja mopoilun ajoturvallisuutta voidaan parantaa. Asiakirja on laadittu viidellä pohjoismaisella kielellä ja se on toimitettu kaikille pohjoismaiden liikenneministereille samanaikaisesti. Suomessa asiakirjan toimittivat liikenneministeri Merja Kyllöselle Suomen Motoristit ry (SMOTO) ja Moottoripyöräkerho MP69.

Lue lisää: Pohjoismaiset motoristit ottivat kantaa moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuuden puolesta

Muistutus Motoristien syysristeilystä 3. - 4.11.2012

Vielä olisi pari päivää aikaa ilmoittautua mukaan Smoton järjestämälle perinteiselle motoristien syysristeilylle Turusta Tukholmaan 3. - 4.11.2012. Ilmoittautumisaika päättyy 26.9. Katso lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet Smoton kotisivuilta ja lähde mukaan hauskan pitoon tapaamaan mukavia motoristeja ympäri Suomen.

http://www.smoto.fi/index.php/uutiset/kerhotiedotteet/736-motoristien-syysristeily-2012