skotlanti

"Sä olit sopivasti sosiaalisesti kiusallinen!"

Vieraassa maassa eläessä sitä ajautuu välillä väkisinkin törmäyskurssille paikallisen kulttuurin kanssa. Olen viime viikkojen aikana löytänyt itseni todella hämmentävistä sosiaalisista tilanteista, joita ei ole tehnyt yhtään helpommaksi vakaalla ironisella pohjalla lepäävä huumorintajuni. Jo toisena päivänäni täällä Skotlannin pääkaupungissa tajusin, kuinka epäsosiaalisia me suomalaiset olemmekaan.

Kävelin paikallista Aleksia pitkin kotia kohti, sillä toinen kenkäni oli hajonnut. Se ei itsessään aiheuttanut mitään ongelmia ja niin suurena tragediana kuin maailma tuleekin tämän uutisen ottamaan, olkaa huoleti! Kyseinen pari oli ostettu kirpputorilta kahdella eurolla ja kengät oli muutenkin marinoitu rutkalla sadevedellä Suomen kesän ihastuttavassa hirmumyrskyssä. Mutta kävellessäni siinä ajatuksiini syventyneenä eräs silmälasipäinen nuoriherra punaisessa paidassa pysäytti minut ja alkoi kyselemään kuulumisia. Hän keräsi nimiä jonkinlaiseen adressiin. Muistaakseni tarkoitus oli kerätä rahaa taisteluun nälänhätää vastaan tai muuta yhtä utopistista. Ja silloin se tapahtui. Hän kysyi minulta suoran kysymyksen: ”What are you up to today?” Johon minä annoin vähemmän suoran vastauksen: ”Oh! …Well, I was thinking of changing my shoes…”

… … … (Hetken jäätävä hiljaisuus, jonka kyseinen hihhuli rikkoo sanomalla: ”Changing your shoes… Okay, I guess that’s a plan…”) … … …

”…Changing my shoes… ?” ”Changing my SHOES?” ”CHANGING MY BLOODY SHOES?!?!?!?!?!” Siis ihan oikeesti, minkälainen idiootti sitä täytyy olla, että luulee toista kiinnostavan p***kan vertaa, mitä itsellä on jalassa?! Koko englantia puhuva maailma on kuitenkin tunnettu siitä, että ”How are you?” on synonyymi sanalle ”Hello!”. Siihenhän ei edes odoteta vastausta! Pelkästään ”I’m fine, how’re you?” on sekin jo liikaa, tarkoitus on vain vastata samalla kysymyksellä, koska kumpaakaan osapuolta ei liikuta toisen kuulumiset suuntaan tai toiseen! Mutta ei, minä pieni suomalainen olin tästä arkisimmasta sosiaalisesta kontaktista niin hämmentynyt, että puhun risoista kengistäni. Paitsi etten edes puhunut. En nimittäin maininnut kenkieni olevan rikki, kerroin vain ajattelevani kenkieni vaihtamista. Hän ei ehkä edes ymmärtänyt, että ajattelin vaihtavani kengät toisiin kenkiin. Yhtä hyvin olisin voinut vaihtaa ne vaikka huumeisiin tai Beijingistä salakuljetettuun pandaan. Mene ja tiedä.

Toinen vastaavanlainen kömmähdys sattuikin ensimmäisenä baari-iltana The Hivessa. Olen maininnut paikan aiemmin ja jos oikein muistan, tarjosin teille pari herkullista kielikuvaa kyseisen klubin sisätiloista. Satuimme siellä törmäämään ystäväni Maijan skotlantilaisiin kavereihin, jotka puhuvat suorastaan naurettavan paksulla aksentilla. Kun toinen heistä sattui vahingossa kaatamaan drinkkinsä housuilleen, minä niin kovin hauskana (lue: suulaana) menin sanomaan: ”All we need now is a match and we’d have cherries jubilée!” Koska loistava vitsini peittyi hakkaavan basson alle, jouduin toistamaan vitsini useampaankin otteeseen. Ja koska toverimme eivät tienneet, mitä cherries jubilée tarkoittaa, jouduin vieläpä avaamaan koko vitsin heille. Kansankielellä cherries jubilée tarkoittaa liekitettyjä kirsikoita. Willy (kömpelö skottitoverimme) siis kaatoi juomansa housuilleen. Tai no, SILLE alueelle. Ja minä menin ehdottamaan, että heitetäänpä tulitikku perään että saadaan jälkkäriä. Arvatkaapa mitä tästä seurasi?

… … … (Toinen kiusallinen hiljaisuus) … … …

Kolmas kömmähdykseni tapahtui viime lauantaina, kun nautimme Maijan kanssa ”liquid lunchin”, jonka ansiosta pari tuntia myöhemmin rakkoni oli räjähtää. Niinpä pistimme viisaat päämme yhteen ja mietimme, että mikä neuvoksi. Sitten tajusimme olevamme Skotlannissa emmekä Suomessa, joten suuntasimme Primarkiin, jossa vessat ovat (uskokaa tai älkää) ilmaiset. Mutta kun olen jo vuosia toiminut kuin tunnollinen suomalainen, niin miten ihmeessä voisin vain kävellä sisään, tehdä tarpeeni ja marssia ulos tekemättä pilkkaa koko ketjun hyväuskoisuudesta? En mitenkään, mutta vessaan oli päästävä. Joten noin kymmenessä sekunnissa kehitin katalan suunnitelman, jonka aion nyt seuraavalla listalla havainnollistaa:

  1. Etsi jotakin, mitä voisit mennä sovittamaan, sillä vessat sijaitsevat aivan sovituskoppien vieressä.
  2. Kysy henkilökunnalta, voitko jättää vaatteen hetkeksi varaukseen käydäkseni vessassa.
  3. Käy vessassa.
  4. Poistu kaupasta hyvillä mielin.

Mutta tälläkin kertaa asia oli helpommin sanottu kuin tehty. Seuraavalla listalla tulen havainnollistamaan, mitä sillä helvetillisellä miestenosastolla todellisuudessa tapahtui:

  1. Käytä monta minuuttia etsien jotakin, mitä voisit oikeasti sovittaa, sillä Herra armahda, jos henkilökunta luulee sinun aikovan sovittaa jotain, mitä et oikeasti vetäisi päällesi mistään hinnasta. Kyseessähän on sentään niinkin tärkeä tilaisuus kuin salapissa. (Kappas, taisin juuri lanseerata uuden sanan suomalais-ugrilaiseen pikku kummajaiskieleemme!) Lopulta löysin oikeastaan ihan kivan neuleen.
  2. Piipitä mahdollisimman hiljaisella äänellä jotain vessasta. Jätä neule myyjälle ja syöksy pöntölle niin, että posliinipotta jytisee.
  3. Vessasta päästyäsi ota neule myyjältä ja huomaa suunnitelmasi ainoa heikkous: myyjä olettaa sinun myös sovittavan kyseistä neuletta.
  4. Mene sovituskoppiin, vaikka Maija odottelee jo yläkerrassa.
  5. Istu sovituskopissa jokunen minuutti miettien, että mitähän helvetin järkeä tässä nyt sitten on.
  6. Harmittele neuleen kuviointia ja myyjän valvovan silmän välttäessä paiskaa neule lähimmälle pöydälle ja lähde lätkimään.

Joten, rakkaat tuulihattuni, vaikka olen jo monta vuotta pitänyt itseäni sellaisena paljon puhuttuna ”maailmankansalaisena”, on suomalaisuus minussa syvemmällä kuin uskoinkaan. Hostellimme ruokasalissa on kirjahylly, josta asukkaat saavat lainata kirjoja vapaasti. Yksi kirja on nimeltään ”Xenophobe’s Guide to the Finns”. Olen lukenut kyseisen kirjan vain todetakseni sen puhuvan täyttä totta. Niin surullista kuin se onkin. Kappaleessa ”Small talk” todettiin, että suomalaiset eivät yksinkertaisesti pysty siihen. Se on suorastaan kansallinen kehitysvamma. Me emme vain tee sitä, vaikka henkemme riippuisi siitä. Jos suomalainen puhuu maanmiehelleen säästä, on se merkki äärimmäisestä vaivaantuneisuudesta ja vallitsevan tilanteen kiusallisuudesta. Tällöin toinen suomalaisista vain poistuu paikalta ilman sen enempää häslinkiä. Kun taas ulkomaalaisen puhuessa suomalaiselle säästä, luulee suomalainen toisen tosissaan haluavan puhua siitä. Mikä puolestaan luo aivan yhtä kiusallisen ilmapiirin kuin kahden suomalaisen säälittävät ”small talk” –yritelmät. Useammin kuin kerran olen yrittänyt näitä asioita selitellä hostellitovereilleni siihen kuitenkaan pystymättä. Joten turha sitä tässäkään on enää analysoida. Me emme tee sitä ja sillä hyvä. Ensi kertaan!