kiina

Kiinalaiset voivat hyvin

Kiinan talouskasvu vauhdittui vuonna 2010 entisestään. Vahvassa myötätuulessa porskuttavan jättivaltion teollisuus jyllää tulosta tappavalla tahdilla eikä taantumisesta ole merkkejä.

Kiinassa keskimääräinen työläinen voi hyvin, eikä työnantajalla ole tarvetta järjestää kalliita psykoterapeuttisia hoitoja alaisilleen. Harvinainen poikkeus tästä oli viime kesänä länsimaiden medioissa laajasti huomiota saanut teknologiayhtiö Foxconnin työntekijöiden itsemurhayritykset. Ja Foxconnin tehokas työnjohto on jo tarttunut jämäkällä otteella orastavaan ongelman alkuun.

External image

-iski 

Version 1.01

Kiina lost the original Click and was too embarrassed to tell anyone. She uses a random Scarabax to replace him whenever anyone starts asking questions, with a dozen standby beetles hidden in her home in case the current beetle gets squished or dies of old age.

Gresh: (Battling a Skrall) Kiina, quick! Toss me Click, I need a shield!

Kiina: *Tosses the replacement Click to him, nothing happens*

Gresh: WHY ISN’T HE TURNING INTO A SHIELD?! *Dodging blows*

Kiina: Maybe he just doesn’t like you?

Perussuomalaiset nuoret vaativat, että laista poistettaisiin kansankiihotusta koskeva pykälä. He kokevat sen olevan sensuuria; että vähemmistöjen verbaaliseen kiusaamiseen julkisilla foorumeilla puuttuminen olisi sananvapauden vastaista.

Väitän, etteivät kyseiset nuoret ole koskaan kokeneet sensuuria.

Sensuuria on se, kun Iltalehden sivuilla menee kymmenen minuuttia latautua. Oletettavasti taustalla on se, että joku kääntäjäparka joutuu lukemaan sivun läpi, ettei siellä vahingossakaan ole länsimaalaista propagandaa. Linkki tiibetinspanieleita käsittelevään artikkeliin ei toimi; Manner-Kiina ei puhu mistään, mikä saattaisi liittyä Tiibetiin. Yksittäinen linkki ei haittaisi, mutta asia toistuu. Tibet, Tibet, Tibet. Artikkelit eivät toimi.

Sensuuria on se, kun asuinaluetta ympäröivät korkeat, metalliset aidat. Portilla vartioivat miehet katsovat, ettei kukaan epäilyttävä pääse sisään; joskus he tiedustelevat, miksi lähdemme ulos. Just shopping for groceries. On alueita, joille ei-natiiveja ei päästetä. Lapsiporukalla koluamme läpi kotivuoren. Joskus livahdamme aitojen yli, joskus vartijat huomaavat meidät ja pysäyttävät meidät. Bu zhi dao, duibuzhi, duibuzhi, anteeksi, emme tienneet ettei täällä saa olla. Teemme saman uudestaan. “Kielletyt alueet“ ovat slummeja. Meille näytetään vain sallitut ja kauniit.

Sensuuria on se, kun menemme poliisiasemalle selvittämään kadonneiden pyörien rikosilmoitusta. Ovenraosta näkyy sinipunainen mies kyykkyasennossa keskellä huonetta märät hiukset kasvoillaan; hao le, huikkaa viranomainen ja sulkee oven kun kävelemme ohi. Kaikki on hyvin. Meidän ei olisi pitänyt nähdä tuotakaan, virallisesti emme nähneetkään. Ei sillä, että voisimme kenellekään kertoa; mitään ei voi todistaa. En tiedä, mitä sinipunaiselle miehelle tapahtui. Ehkei hän itsekään tiedä.

“Missä on asuinalueemme raja?“

Vanhemmat ihmettelevät kysymystäni kun muutamme takaisin Suomeen. He unohtavat, että kasvoin muualla, vaikka he olivat mukana. Vapaa kulku on tuntematon käsite. Suomessa ei ole muureja merkitsemässä sallittua.

Suomi on vapaa maa, ainakin Kiinaan verrattuna. Toivon mukaan niin myös tulevaisuudessa. Sensuuria ei kuitenkaan pidä sekoittaa vähemmistön kiusaamiseen: on eri asia huutaa kultaisessa häkissä epäreiluutta kunnes ääni ei kanna ja löytää itsensä viittä vaille kuolemassa koska piirsit poliitikolle mikkihiirenkorvat.

Asioista pitää keskustella. Yksipuoleinen loukkaaminen ei ole keskustelu.