keskiaika

Teksti ja kuvat: Tuija Wetterstrand

Rymättylän Pyhän Jaakobin kirkko on Suomen ainoa alkuperäisessä, keskiaikaisessa asussaan säilynyt Pyhälle Jaakobille omistettu kirkko. Apostoli Jaakobin, katolilaisittain Pyhän Jaakobin merkkipäivää, suomalaisittain Jaakon nimipäivää vietetään 25.7. jolloin kansanperinteen mukaan Jaakko heittää kylmän kiven veteen. Kansanperinteessä pyhimysten merkkipäiviä on yleisesti käytetty vuotuiskierron muistiinpanovälineinä.

Rymättylän kirkko on säilynyt alkuperäisessä, 1400-1500-lukujen taitteen asussaan.

Kun Rymättylän kivikirkko rakennettiin viimeistään 1400-1500-lukujen taitteessa, ei luterilainen usko vielä ollut eronnut katolilaisuudesta. Katolilaisella ajalla rakennetut kirkot omistettiin aina jollekin pyhimykselle. Pyhälle Jaakobille omistettuja kirkkoja oli melko vähän, varmuudella tiedetään vain Paimion, Rengon ja Rymättylän kirkot. Niistä Paimio oli jo alun perin puukirkko ja se on kokonaan rakennettu uudelleen 1700-luvulla. Myös Rengon keskiaikainen kivikirkko pääsi huonoon kuntoon, romahti ja rakennettiin uudelleen 1700-luvulla. Ainoa alkuperäisessä asussaan oleva Pyhän Jaakobin kirkko on siten Rymättylän kirkko.

Maisema Rymättylän kirkon rakentamisen aikoihin oli hyvin erilainen kuin nykyään, mikä johtuu maan kohoamisesta. Kirkko rakennettiin keskiajalla kahden merenlahden väliselle kannakselle. Kirkkolahti oli suojaisa satamapaikka, myös nykyinen Kirkkojärvi oli tuolloin merenlahti. Kirkko on rakennettu kaltevaan rinteeseen, joten kirkon itäpääty on länsipäätyä lähes kolme metriä matalampi.

Rymättylän kirkon katolla oleva kattoratsastaja on ainoa Suomen kirkoissa yhtäjaksoisesti keskiajalta nykypäivään säilynyt. Kattoratsastajalla tarkoitettaan minkä tahansa katon harjalla kohoavaa pientä tornia.

Rymättylän kirkon arkkitehtuurinen erikoisuus on kaltevan paanukaton keskellä kohoavaa erillinen torni, niin sanottu kattoratsastaja. Kattoratsastajia on käytetty sekä kirkoissa että maallisissa rakennuksissa joko koristeena tai korostamaan rakennuksen keskiosaa, kirkoissa yleensä ristikirkon keskusta. Rymättylän kirkon kattoratsasataja on kuitenkin harvinaisuus, koska se on ainoa keskiajalta nykypäivään yhtäjaksoisesti säilynyt.

Tästä pienestä rakennelmasta ei olla varmoja, mikä se on. Sitä on arveltu rippikelloksi.

Rymättylän seurakunta on mainittu lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1385. Seurakunnalla lienee ollut kokoontumisia varten kivikirkkoa edeltänyt puinen kirkko. Kivikirkon rakentamisen vaiheita ei varmuudella tiedetä, mutta todennäköisesti kirkko rakennettiin kerralla viimeistään 1500-luvun alussa, ja saman vuosisadan alussa siihen tehtiin myös ensimmäiset kalkkimaalaukset. Kirkkorakennus on säilynyt hyvin keskiaikaisessa asussaan, samoin tunnelmallinen kirkkosali. Kirkkosali ja maalaukset restauroitiin alkuperäistä kunnioittaen 1920-luvun lopussa. Maalauksissa, taideteoksissa ja sisustuksessa on renessanssipiirteitä.

Kuoriseinällä ylimmäisenä on kuvattu viimeinen tuomio.

Maalaukset kuvaavat pääasiassa Jeesuksen kärsimyksiä ja kuolemaa, kuvasarjaa kutsutaan nimellä Biblia pauperum eli Köyhien Raamattu. Kuoriseinällä kannattaa katse kohdistaa suureen Viimeistä tuomiota esittävään maalaukseen, ja erityisesti sen helvettiä kuvaavaan osioon. Paholaisen kynsiin tuomitut syntiset kävelevät kohti valtavaa Moolokin kitaa. Rangaistuksen ankaruutta alleviivatakseen maalari on laittanut vielä pirulaisen ulostamaan onnettomien syntisten päälle.

Yksityskohta puveistoksesta. Onko tämä lohikäärme muka pelottava?

Tilaa koristavat myös kattoa ja holveja kiertävät kukka-aiheiset ornamentit. Kirkossa on paljon keskiaikaisia veistoksia, kirkon suojeluspyhimys Pyhä Jaakob esiintyy niistä kolmessa. Pyhää Yrjöä ja lohikäärmettä esittävän veistoksen tekijä ei ole oikein onnistunut saamaan lohikäärmeeseen tarvittavaa pelottavuutta, se näyttää enemminkin kynityltä kananpojalta. Muusta keskiaikaisesta esineistöstä mainittakoon kasteallas. Barokkityylinen saarnastuoli ja kuusi hautavaakunaa ovat 1600-luvulta ja penkit 1830-luvulta.

Kirkon uusin koristus on professori Päikki Prihan suunnittelemat tekstiilit. Saarnastuolia koristavaa tekstiiliä koristaa Pyhän Jaakobin tunnus, kampasimpukka.

Rymättylän kirkon uudempaa koristelua edustaa alttarituolissa oleva Päikki Prihan kampasimpukka-aiheinen tekstiili.

Rymättylän kirkko kuuluu pohjoisimpiin Jaakontien kirkkojen verkostoon. Pyhän Jaakobin oletettu hauta Santiago de Compostelassa oli keskiajalla kristikunnan yksi suosituimmista pyhiinvaelluskohteista. Pyhän Jaakobin kirkot toimivat keskiajalla kokoontumispaikkoina, joista matka apostoli Jaakobin haudalle alkoi.

Rymättylän kirkon suojeluspyhimystä, Pyhää Jaakobia esittävä puuveistos. Jaakob on kaikkien pyhiinvaeltajien suojelija, mutta erityisesti Espanjan Santiago de Compostelaan vaeltavien, joiden tunnus on kampasimpukka. Siksi Jaakob kuvataan lähes aina kampasimpukan kanssa, tässä se on hänen hatussaan. Oikea käsi on irronnut, siinä on luultavasti ollut vaeltajan sauva.

Ja vielä sananen Jaakon päivästä. Jaakobin oletettu hauta sijaitsee Espanjan Santiago de Compostelassa, joka jo keskiajalla oli kristikunnan huomattavimpia pyhiinvaelluskohteita, ja on sitä edelleen. Kun Pyhän Jaakobin päivä 25.7. osuu sunnuntaille, vietetään katolisessa maailmassa Jaakobin kunniaksi pyhää vuotta. Silloin Santiago de Compostelan katedraalin pyhä portti avataan tammikuun 1. päivä ja suljetaan jälleen joulukuun lopussa. Pyhä vuosi vaihtelee karkausvuoden mukaan ja on mallia 6-11-6-5. Edellisen kerran pyhää vuotta vietettiin 2010, seuraavan kerran 2021, 2027 ja 2032.

Info

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6704099 E 221296

Rymättylän kirkon aukioloajat kesällä 2014:
Kirkko on avoinna 27.6.-31.7. keskiviikosta sunnuntaihin klo 12-16. Rymättylän kirkko on tiekirkko.

Kirkon opastetut kierrokset:
varaukset Naantalin matkailusta ma-pe 9-16.30 puh. 02 435 9800, info@naantalinmatkailu.fi,

Rymättylän kirkko
Taipaleentie, Naantali
02 2521216

Rymättylän Pyhän Jaakobin kirkko Teksti ja kuvat: Tuija Wetterstrand Rymättylän Pyhän Jaakobin kirkko on Suomen ainoa alkuperäisessä, keskiaikaisessa asussaan säilynyt Pyhälle Jaakobille omistettu kirkko.

Keminmaan Pyhän Mikaelin kivikirkko on Suomen pohjoisin kokonaisena säilynyt keskiaikainen kivikirkko. Sen rakentaminen on aloitettu 1500-luvun puolivälissä ja viimeinen lisäys, asehuone, on valmistunut 1600-luvulla. Kesäisin avoinna olevassa kirkossa voi tutustua 1600-luvun kattomaalausten ja 1500-luvun seinämaalausten lisäksi erilaisiin kirkollisiin esineisiin sekä myös suomalaiseen muumioon.

Asehuoneen ovi. Kirkko on kaikkine esineineen kuin pieni museo.

Kirkon alttarin vierellä lattiassa on lasin peittämä aukko, jonka alla lepää kirkkoherra Nicolaus Rungius. Rungius syntyi Loimaalla noin 1560 ja kuoli Kemissä 1629 toimittuaan alueen kirkkoherrana. Hänet haudattiin kirkon lattian alle, mikä ei tuohon aikaan ollut poikkeuksellista. Keskiajalta lähtien kirkkojen lattioiden alle haudattiin ensin papistoa ja sittemmin myös muita yhteiskunnallisesti merkittävissä asemissa olevia henkilöitä, aatelistoa ja porvareita. Hautapaikan ratkaisi raha, sillä kirkossa paikka oli kalliimpi kuin kirkkomaalla, ja kirkon sisälläkin paikat olivat eriarvoisia sijainnista riippuen. Kaikista kalleimmat paikat sijaitsivat alttarin lähellä. Kirkkoihin hautaaminen alkoi vähentyä 1700-luvun lopulla, kunnes se kiellettiin kokonaan keisarillisella asetuksella vuonna 1822. Tosin vielä tämänkin jälkeen kirkkoihin saatettiin toisinaan tehdä hautauksia.

Keminmaan kirkon rakentaminen aloitettiin 1500-luvun puolivälissä. Kirkkoa ympäröi arvokas perinnemaisema.

Rungiuksen muumioitunut ruumis löydettiin kirkon lattian alta 1700-luvun alussa. Samalla alkoivat kiertää villit legendat hänen sanoistaan ja ihmeteoistaan. Rungiuksen väitettiin eläessään sanoneen: ”Elleivät sanani ole totta, ruumiini mätänee, mutta jos ne ovat totta, se ei koskaan mätäne.” Jos Rungius on todellisuudessa sanonut näin, on hänelle saattanut olla tuttua se, että kirkon lattian alle haudatut eivät maadu samalla tavalla kuin kirkkomaalle lasketut. Kirkkojen lattian alla olosuhteet ovat kuivia ja viileitä, joten ne ovat otollisia paikkoja luonnolliselle muumioitumiselle. Rungiuksen muumio ei ole ainoa laatuaan, ja osa muista kirkkojen lattioiden alla muumioituneista vainajista on jopa paremmassa kunnossa.

Kattomaalauksia.

Oulun yliopiston arkeologit ovat tutkineet Pohjois-Pohjanmaan kirkkojen muumioita melko runsaasti, myös Rungiusta. Tiedetään, että kirkkoherra on eläessään kärsinyt munuaiskivistä ja tuberkuloosista, ja kuollut luultavasti selkärangan tulehduksen aiheuttamaan verenmyrkytykseen. Vuoden 1875 jälkeen vainajan toinen käsi on kadonnut. Eräiden tarinoiden mukaan muumiota olisi tanssitettu sotien aikaan, jolloin se olisi rikkoutunut. Rungiuksen arkku ei ole alkuperäinen, vaan se on uusittu useasti 1700-luvun jälkeen. Vainajasta ei eettisistä syistä johtuen ole soveliasta ottaa kuvia.

Lattiassa olevasta luukusta voi tarkastella Nicolaus Rungiuksen muumiota. Vainajaa ei eettisistä syistä johtuen ole soveliasta kuvata.

Keminmaan kirkon ympäristö sopii retkikohteeksi paitsi historiasta kiinnostuneille, myös kasviharrastajille. Kirkkoja ympäröivät niityt on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaiksi perinnemaisemiksi, joissa kasvaa useita uhanalaista kasveja. Keskiaikaisen kivikirkon vierestä löytyy myös uudempaa arkkitehtuuria: C. L. Engelin piirtämä uusi kirkko vuodelta 1827.

Juttu on julkaistu myös Reissuja ja retkiä -blogissa.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7301137, E 387933

Keminmaan kirkko ja suomalainen muumio Keminmaan Pyhän Mikaelin kivikirkko on Suomen pohjoisin kokonaisena säilynyt keskiaikainen kivikirkko. Sen rakentaminen on aloitettu 1500-luvun puolivälissä ja viimeinen lisäys, asehuone, on valmistunut 1600-luvulla.

On se kiva tajuta et lukukausi alkaa n. Kuukauden päästä ja oot ilmoittautunut kandiseminaariin, mutta sulla ei ole mitään hajua mistä tehdä se hiton kandi.

Siis joo hmmm, keskiaika on kiva, renessanssi on kiva. Japanin historia on kivaa, mut lähteiden hakeminen siihen työhön olis täysin persiistä. Sit nyt oon vaan lämmennyt 1800- luvulle ja viktoriaaniselle Englannille. Mut sitä ja imperialismia on jokapaikassa asd asd.

Last weekend I had a chance to visit a medieval stone church of Hollola; They had a couple of interesting items like this stone font from 14th century. It’s originally from Kemioe island but somehow it has ended up here.

This photo reminds me also of an old medieval theological problem: “if a mouse drowns in a font, can it be regarded as baptized?” An intricate question indeed  :).

October 2014