Ei ole hipsteriä äänestää Great Wide Northia

Nyt kaikki hehkuttaa Great Wide Northia, tai GWN:ää, jos ei jaksa kirjoittaa nimeä kokonaan.Bändi on UMK13-finaalissa, eli ehdolla Suomen Euroviisuehdokkaaksi. Mikä bändi tämä edes on?

Great Wide North syntyi vuonna 2009, kun Kiviniemen veljekset muuttivat opiskelupaikoiltaan takaisin kotipaikkakunnalleen Kokkolaan. Siellä he ovat soittaneet erinäisissä ylistyskokoonpanoissa. Kuriositeettina sanottakoon, että laulaja Kaj Kiviniemi on Deep Insightin alkuperäinen basisti ja soitti DI:n ensimmäisellä EP:llä. Deep Insight on vanha suosikkini.

GWN julkaisi Change Is Gonna Come -sinkun vuoden 2012 alussa. Siinä o n b-puolena O My Soul. Molemmat ovat sanomaltaan selkeää gospelia. Muuta materiaalia ei ole julkaistu, lukuunottamatta Uuden Musiikin Kilpailu -kappaletta Flags. Youtubessa löytyy kuitenkin joitain livevetoja muistakin kappaleista.

Musiikiltaan GWN on folk rockia, joka on ollut viime aikoina kova sana. Laulajan banjo ilostuttaa monia, kuten veljesten positiivinen asenne. 

Itse tutustuin bändiin vuosi sitten kun se osallistui SM-gospeliin Keuruulla. Tuomarit ylistivät bändin valmista pakettia ja yhtye voittikin pestin.

Itse rakastuin silloin. Jätkien täysi antautuminen, hyvä meininki, tyyli ja taito tekivät vaikutuksen. Voittosetissä soitetut sinkkulevyn kappaleet ovat pysyneet Spotifyn kausi- ja tehosoittolistoillani ainutlaatuisesti kokonaisen vuoden!

Miksi sitten Greatnin (lanceerasin juuri uuden lempinimen) pitäisi sitten voittaa Uuden Musiikin Kilpailu ja päästä Euroviisuihin? Ainakin seuraavista syistä.

  1. Kappeleen sanoma on ajankohtainen. Flags syntyi Kaj Kiviniemen kynästä, kun hän mietti Euroopan ongelmia, vellonutta velkakriisiä. Kappale kertoo toivosta, joka on yhteisöille ja yksilöille yhtälailla. Voimme nostaa lipun ja mennä eteenpäin!
  2. Kappale on eeppinen. Minun mielestäni Euroviisukappaleen tulee olla sitä. Flagsin soidessa tuntuu kuin voitonlippu nousisi ja heiluisi edessään.
  3. Flags sopii Euroviisuihin. Siellähän liput heiluvat. Toni Wirtasen mukaan kappale vaan paranee mitä isommalle areenalle mennään.
  4. Bändi on tyylikäs. Farkkutakit, flanellipaidat, maiharit ja rusetit ovat koleeta folk-tyyliä. Lisäksi tyyli on maanläheistä ja Euroviisuissa omaperäistä.
  5. Folk-rock on trendikäs musiikkityyli.
  6. Iloiset veljekset varmasti herättävät huomiota Euroviisukansassa
  7. Tuomarit tykkäävät. Semifinaalin täydet kympit varmasti siivittävät GWN:n suosiota. Siinä missä Arionin ja Diandran massateinilaumat tulittavat tekstiviestejä, tuomarit ovat ammattilaisia ja Great Wide Northin puolella.

Toisaalta, siinä missä vuosi sitten oli aika hipsteriä fiilistellä Great Wide Northia sen tuntemattomuuden vuoksi, niin nyt on aika epähipsteriä äänestää GWN:nää. Toisaalta, jos bändi kuvaa musiikkiaan stadionrockiksi, niin minkä teet.

Minä halaun ainakin GWN:n ilosanoman mahdollisimman monelle!

Huomenna lauantaina 9.2.2013 tv2 klo 21.  Äänestysnumero 7!


-Jukka

Text
Photo
Quote
Link
Chat
Audio
Video