kustantaja

Romaanin kirjoittaja on esteratsastaja

Kaksi vuotta ja… 90 liuskaa?

Olen äskettäin saanut lähetettyä ensimmäisen romaanini tarjolle kustantamoihin. Olo on sekä helpottunut ja hämmentynyt.

Romaani sai alkunsa kesällä 2012, josta on pian kaksi vuotta. Tuona aikana sain kasaan 90 liuskaa tekstiä. Niiden kirjoittaminen on siis vienyt minulta suunnilleen 700 päivää. Miten ihmeessä sain siihen kulumaan niin kauan?

Asia vaati tarkempaa pohtimista. Tässä ajatustyön hedelmiä:

1. Olen tehnyt samaan aikaan muuta. Olen kirjoittanut asiallisia tekstejä, juttuja, joista joku on jopa maksanut jotain. Ja perhettä ja kotiakin on pitänyt hoitaa.

2. Olen täydellisyyteen pyrkivä. Kirjoitan sanan ja poistan sen. Kirjoitan virkkeen, muokkaan sitä. Lopulta poistan sen ja edellisenkin virkkeen. Pidän muutaman viikon kirjoitustauon, luen tekstini uudelleen, poistan kaiken ja kirjoitan uudelleen.

3. Kirjan kirjoittaminen on jatkuvaa esteiden ylitystä. Sellainen vaikeuttaa ja hidastaa matkaa. Kirjoittaja on esteratsastaja, jonka on runoratsullaan selvittävä erikorkuisista oksereista, pystyesteistä, kolmoissarjoista ja jopa vesihaudoista.

Esteradalle runoratsun selässä

Este voi olla vaikkapa juuri täydellisyyden tavoittelu tai ajanpuute. Ja ikävä totuus on, että romaanin kirjoittaminen on ihan oikeaa työtä, joka on ainakin osittain (huolimatta monitekijyydestä ja muista hauskoista jutuista) tehtävä yksin. Siis silloin kun muut tekevät kaikkea hauskaa ja kirmailevat ulkona auringonpaisteessa.

Niin kuin kaikessa työssä, kirjoittamisessa tulee vastaan ongelmia. Henkilöhahmo ei ota muotoutuakseen, tapahtumat eivät etene loogisesti, aloitus on tylsä, loppu epäuskottava ja juoni kaatuu kuin dominojono.

Kirjoittajan yksinäisyydessä vaatimatonkin ristikkoeste voi alkaa näyttää ylipääsemättömältä. Runoratsu painaa kaviot santaan ja viskaa selästään kirjoittajaparan, jonka on vallannut varmuus oman tekstin lapsellisuudesta ja naiiviudesta. Tai muiden kirjoittajien ylivertaisuudesta. Tai ylipäätään romaanin kirjoittamisen hulluudesta.

Entisenä esteratsastuksen harrastajana ymmärrän, että esteet on tehty ylitettäviksi, rata suoritettavaksi. Sen takia pitää keskittyä ja suunnitella etukäteen, miten maaliin päästään. On laskettava, monellako askeleella esteiden välit selvitetään ja on pidettävä runoratsu, oma luovuus, vireessä. Puomien putoilusta ei saa välittää, ei saa vilkuilla taakse. Jos runoratsu kieltäytyy hyppäämästä, yritetään uudelleen niin kauan että hyppy onnistuu.

Kustantamo X ja keskeneräisyyden ylistys

Viime perjantaina sain lausunnon käsikirjoituksestani Kustantamo X:ltä. Se oli heidän mielestään hyvä, mutta kesken. Henkilöhahmot vaativat syventämistä ja niin poispäin. Olin äimistynyt.

Joku oli lukenut tekstini, jopa nähnyt siinä kiiteltävää! Toisaalta en ollut vielä lähelläkään maalilinjaa. Hyvä jos puolessa välissä esterataa. Siispä aion pian nousta takaisin runoratsun selkään. Esteet on tarkoitettu ylitettäviksi, tämä kirja kirjoitettavaksi.